Maanjäristys

Tänään tapahtui jotain mitä en ikinä tule unohtamaan, nimittäin elämäni ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) maanjäristys. Kello oli aika tarkkaan 15 kun yhtäkkiä tuntui siltä kuin voimakas tuuli puhaltaa rakennusta. Mutta kun "tuuli" ei loppunutkaan vaan itse asiassa kävi rajummaksi, ehdin ottaa mukaani pelkän kännykän kun ryntäsin käytävään ja kysyin paikalliselta työkaverilta, onko se maanjäristys. Se nyökkäsi. Meidän toimistorakennus on noin 30 kerroksinen ja vaikka suurlähetystö onkin "vain" 9. kerroksessa, huojuminen tuntui todella pelottavalta. Ajattelin myös että kyllä se menee pian ohi, mutta kestikin kokonaiset kaksi minuuttia joka on siinä tilanteessa aika pitkä aika.

Siinä käytiin yhdessä läpi kaikki opit maanjäristyksistä, että mihin pitikään mennä. Joku sanoi että itse järistyksen aikana ei saa mennä ulos. Seisottiin ovenkarmien alla ja päätettiin sitten poistua rakennuksesta. Joku sanoi että hissit oli suljettu, jäljelle jäi paloportaat. Vaikka varsinainen järinä oli siinä vaiheessa ohi, päätettiin mennä ulos jos tulisi pahempia jälkijäristyksiä. Sen tärinän aikana kyllä mietein, että jos talo ei kestä, ei siinä paljon mitään voi enää tehdä kun 20 kerrosta tulee niskaan. Päästiin kuitenkin turvallisesti ulos, siellä oli ihan hirveästi väkeä ja uutiskameroita. Norjalainen harjoittelija Oysten tuli vastaan, sillä oli ollut vielä pahemmat oltavat koska Norjan lähetystö on saman rakennuksen 25. kerroksessa. Se sanoi että sen toimistossa ihmiset oli peloissaan menneet pöytien alle, vaikka mitä se muka auttaa. Siellä ylhäällä oli kuulemma heilunut niin pahasti ettei pystyssä meinannut pysyä. Oli kuulemma ikkunasta nähnyt miten talo keinui noin metrin molempiin suuntiin ja poikaparka näyttikin aika järkyttyneeltä. Me mentiin ulkona aika kauas kaikista rakennuksista jos tulisi jälkijäristyksiä ja ne romahtaisi. Myöhemmin kun tilanne oli vähän rauhoittunut meidän oli palattava toimistoon ja nähtiin matkalla järistyksen tuhoja; joissakin seinissä oli pitkiä railoja ja laastia oli pudonnut alas seinistä ja katosta. Ruotsin lähetystön seinässä oli iso halkeama ja yhdestä vessasta oli kaakelit tulleet alas.

Alkoi jälkipuinti. Lähetystöllä on lista niistä suomalaisista jotka ovat ilmoittaneet yhteystietonsa ja me jaettiin listat päittäin ja alettiin soittelemaan ihmisille, onko heillä kaikki ok. Samalla tiedotettiin mediaa, seurattiin uutisia ja raportoitiin. Sanomattakin selvää että meni ylitöiksi. Koko liikenne ruuhkautui täysin, kukaan ei voinut ottaa taksia kotiin ja vaikka oli pimeää, piti siis kävellä. Yhtäkkiä moottoritien tarpominen ei tuntunutkaan enää yhtä vaaralliselta, ja jalkojen alla luuli tuntevansa tärinää vielä kauan jälkikäteen.

Myöhemmin selvisi, että järistyksen epikeskus oli hyvin kaukana, meren pohjassa Javan saaren eteläpuolella ja sen voimakkuus oli 7,4 richteriä. Yhden työkaverini vaimo ja lapset asuu Bandungissa joka on paljon lähempänä epikeskusta. Puhelinlinjat oli ihan tukossa mutta se sai yhteyden perheeseensä ja onneksi ne oli kunnossa. Järistys oli kammottava kokemus jopa Jakartassa, enkä halua edes kuvitella miltä lähempänä epikeskusta tuntui. Me ruvettiin työkavereiden kanssa heti miettimään järistyssuunnitelmia asuntoihimme. Indonesialaiset työkaverit on tunteneet monia järistyksiä aiemmin mutta tämä oli heidän mukaansa isoin ja pitkäkestoisin. Mulle vitsailtiin, että kylläpäs pestini täällä alkoi täristen!

YLE raportoi aiheesta lisää.

Myöhempi päivitys: maanjäristyksessä 2.9 kuolleiden lukumäärä nousi myöhemmin noin 50:een. Jakartassa kuolonuhreja ei tiettävästi ollut, mutta 27 loukkaantunutta. Ihmiset ryntäili paniikissa ulos taloistaan ja toimistoistaan ja saivat siksi vammoja.