Hyvää adventtiaikaa täältä tropiikista! Joulutunnelmaa on saatu aikaiseksi Indonesiassakin. Kauppakeskuksiin on laitettu kuusia ja joissakin soi joulumusiikki. Ihmiset puhuu joululomasuunnitelmistaan. Ja minä en malta odottaa että saan avata ekan luukun kotiväen lähettämästä joulukalenterista :)
Perjantaina oli muslimien pyhäpäivä Idul Adha. Silloin uhrataan eläimiä, lähinnä vuohia tai lehmiä, Allahille ja jo viikko ennen h-hetkeä eläinparkoja tuodaan teitten viereen odottamaan teloitustaan. Viime viikon kuului siis Jakartan kaduilta määkinää ja ammuuta ja siellä ne elukat kökötteli autoteitten vieressä mopojen pöristellessä ohi. Idul Adhana perheet kokoontuu yhteen juhlimaan, ripustavat ostamansa eläimen jaloista roikkumaan (yleensä autotallin eteen, mihin kuulemma on tarkoitusta varten rakennettu koukkukin) ja leikkaavat niiltä kurkun auki ja veri virtaa. Olin jo etukäteen päättänyt etten poistu huoneestani perjantaina etten vahingossakaan joudu kuulemaan tai näkemään tätä kauheutta, mutta jouduin lopulta käymään kaupassa. Täysin vasten tahtoani kuljin kahden talon ohi joiden edessä perheet, niin lapset kuin aikuisetkin, ilosta hihkuen nylki vuohia. Kaduilla haisi eläinten ruhot. Ja rukouksia tottakai kaikui kuin viimeistä päivää. Ostin uudet korvatulpat, katkerana siitä että eläinten kiljunta ja moskeijojen huuto herätti mut vapaapäivänä jo puoli seitsemältä aamulla.
Samalla reissulla kävin salilla. Olen jo aikaisemminkin maininnut siitä että Indonesiassa ei riitä se että musiikki on erittäin kovalla. Sen on oltava niin kovalla, että ikkunaruudut helisee ja lattiat tärisee. Ja tähän eroavaisuuteen en pysty totuttelemaan. Olin nimittäin spinning-tunnilla, missä pienen huoneen megakokoiset kajarit oli säädetty täysille. Tämän lisäksi ohjaaja kiljuu mikkiin vaikkei sen ääni siltikään kuulu musiikin yli. Tunnin alussa jouduin pyytämään ohjaajaa säätämään äänenvoimakkuutta hiukan hiljemmalle, koska tuntui siltä että tärykalvot menee hetkenä minä hyvänsä. Se teki työtä käskettyä, mutta käänsi volumen takaisin ylös kolmen minuutin sisällä. Jouduin pitämään käsiä korvilla seuraavien biisien ajan, mutta koska nämä hienovaraiset vinkkini ei tepsineet, marssein kiukuspäissäni protestiksi ulos kesken tunnin. Korvissa soi vielä kauan tämän jälkeen.
Tämän viikonlopun pääohjelma oli kuoroni albumin levytys. Vietettiin siis suurin osa ajasta samalla studiolla missä viime viikkoinen joulukonserttimmekin oli. Levytettiin vain kahdeksan biisiä mutta siinä meni tietysti paljon aikaa koska useita kohtia jouduttiin ottamaan uudestaan. Levyn pitäisi ilmestyä vielä ennen poistumistani Indonesiasta ja sen julkaisemista odottelen innolla.
Eilen illalla olin muutamien kuorolaisten kanssa Jakartan viereisessä pikkukaupungissa nimeltään Tangerang. Vanhalla kuorolaisella ja kaverillamme Putrilla oli 17-vuotissynttärit ja meidät kaikki oltiin kutsuttu. Putri on tosi viehättävä nuori neitokainen ja aivan uskomaton laulajalahjakkuus joka myös soittaa pianoa, rumpuja, bassoa, saksofonia ja varmaan paljon muutakin. Lisäksi se harrastaa karatea. Kävin Putrin luona noin pari kuukautta sitten syyskuussa lauleskelemassa ja soittamassa muutaman kaverin kanssa joten paikka oli tuttu. Ja kyllä oli suuret juhlat! Väkeä oli varmaan 100 henkeä ja mun mittapuun mukaan ne olisi voinut olla jonkun häät. Siellä oli Putrin sukua, pari opettajaa, meitä kuorolaisia ja varmaan kaikki synttärisankarin koulukaverit paikalla. Annoin Putrille lahjaksi pehmoleluhirven jolla on kaulahuivi jossa lukee "greetings from Scandinavia". Juhlissa oli jopa kaksi eri buffet-osastoa, toisessa Indonesialaista ruokaa ja toisessa länsimaista. Tietysti söin länsimaista ruokaa, päihittää kyllä paikalliset nasi gorengit ja nuudelit mennen tullen! En ole pitkiin aikoihin syönyt yhtä hyvin. Juhlat oli myös juuri mun tyyliset, siellä oli ohjelmaakin juontajineen ja aina joku soitti ja lauloi jotain. Me kuorolaiset esitettiin "oh Happy Day" ja oltiin menestys. Seinällä näytettiin diakuvia Putrin lapsuudesta ja kouluajoista ja lisäksi ohjelmassa oli kokoajan kilpailuja vieraille. Loppuillasta Putrin luokkakavereista koostuva bändi esiintyi. Yksi tosi erikoinen yhteensattuma oli se, että yksi Putrin vieraista oli yhden paikallisen yliopiston erittäin arvostettu professori. Olin viikkoa aikaisemmin ollut töiden puolesta EU:n ja Unicefin lastenoikeustilaisuudessa missä samainen professori oli puhujana! Professori lauloi hienosti kappaleen "My Way" Putrille.
Vasemmalta: Synttärisankari Putri, minä sekä kuorokaverit Poppy, Rani ja Henry
Sain kyydin kotiin kahdelta kuorolaiselta, joiden kanssa innostuttiin laulamaan kotimatkalla. Oli mahtavaa ajella öisen Jakartan läpi ja vedettiin kuorolaulujamme kolmiäänisesti. Nämä ihmiset on niin musikaalisia ja niin lahjakkaita, että niitten kanssa hoilottaminen, esiintymisestä puhumattakaan, on etuoikeus.
Ja taas on sunnuntai-ilta ja meikäläinen valmistautuu uuteen viikkoon. Ei ole mitään ihmeempiä odotettavissa ensi viikolle, paitsi suurlähetystön kohta lähestyvä itsenäisyyspäiväjuhla. Ruotsin suurlähetystön henkilökunta valmistelee EU-puheenjohtajana arvovieraitaan varten oikeaa Lucia-kulkuetta, johon lupauduin mukaan. Meillä alkaa harjoitukset huomenna maanantaina Ruotsin suurlähettilään residenssissä. Mukavaa lauleskella pian taas vanhoja tuttuja Lucialauluja! Viikko jatkuu siis yhtä musiikillisissa merkeissä kuin tämä viikonloppukin. Mukavaa joulunodotusta siihen asti!
A few days ago I learned something interesting. In the mornings and in the evenings, poor-looking people stand by a big street close to my place and hold their index finger up in the air as if trying to stop a taxi. But I don't think they'd actually afford a taxi, and if they would, why would they all be standing there by the streetside, like 5-10 metres between each of them.
I have had a lot of different speculations about their intentions. Either they try to make you stop your car there, then rob you, or they sell something illegal from their pockets, or they are prostitutes (well, there are also men amongst them). The other day, on my way to a meeting, I drove past this place again with one of our embassy drivers and finally remembered to ask what these people are doing and why are they standing here.
And he said, that the street in question leads to a bigger and busier street with some traffic regulations: during the worst rush hours, cars are supposed to have at least three passengers to be allowed to use those streets. It's a way to keep the number of cars down. So if you are going to drive on one of these regulated streets but have less than three passengers in your car, to avoid a possible fine from the police, you can pick up one of these people standing by the roadside and voilà. For this service, you would pay maybe something like 10 000 rupiahs (75 cents) for that person. Then the person takes a cheap bus back to his starting location and waits for the next car, which has too few passengers, to pick him up.
The police doesn't inspect cars with diplomatic plates nor taxis, so that's why this regulation hasn't really concerned me. But this is actually how some Jakartans make their income. I've never seen a car haul and pick up any of those persons.
On Saturday I had my first ever river rafting experience. And it was great!! There were about 11 of us who decided we needed to get out of Jakarta again and we headed to Bogor area in West Java, around 2-3 hours drive from Jakarta. There it's much more hilly and now during the rain season the rivers should be good for rafting. Our destination was Citarik river in Sukabumi, supposedly the best place in Indonesia for rafting.
Finally at the rafting place, we got our life vests and helmets and were loaded on a little truck (!!) which drove the bumpiest, steepest, smallest and worst road ever upstream where our boats waited. Our group was split up into three boats and skilled instructors hopped on as well. After a short course on how to behave in the stream (either paddle forwards, backwards, stop paddling or in a threatening situation get down on the bottom of the boat), we took off. The river was level 3+ from a difficulty scale from 1 to 5 and the trip was really enjoyable! And we got extremely wet from top to toe. Oh gosh it was fun. Best about it were the beautiful views surrounding the river; rice fields, jungle, total greenness everywhere. Absolutely huge lizards were lying everywhere on big rocks and watching, bored, how our joyful entourage floated by. The rafting lasted only 2 hours, but we were absolutely exhausted and slept the entire way back to Jakarta.
Sunday was just as fun and just as exhausting. I have been a member of Jakarta International Community Choir since I arrived here and it was finally our Annual Concert day. First of all, singing in a choir is totally different in Indonesia. The people here have such passion for performing and being on stage. Almost all of our songs had some sort of choreography and even costumes, so the concert itself is also a very visual experience for the audience. While my old choirs in Finland would rehearse the music to the smallest detail, making sure that every single tone goes right, the choir here doesn't make it such a big deal, as long as everyone looks like they really enjoy singing together. I have to say joining this choir is one of the best decisions I've made in Indonesia. The people there are absolutely amazing and a lot of fun. And as the common language is English, I haven't had such a hard time knowing what's going on :)
Here all the girls in our choir are performing "Santa Baby", with the idea of acting as sexy as possible :D
On Sunday we had two consequtive shows and I was especially happy to have some of my friends in the audience :) Two of my colleagues, Leila and Ella and two other embassy trainees, Catharina and Johanna, came to see the show, which was really great! Our repertoire consisted of some Christmas songs, one song from Walt Disney's Notre Dame, some ABBA, songs from Broadway musicals and international songs from all over the world - China, Japan, Indonesia, the Netherlands etc. As we kept changing costumes, the green room got quite hectic at times as we didn't have much time to change. But all in all I think we offered two great, sold-out shows and even made it to the Metro News morning broadcast the next day! Metro News is the national tv news producer in Indonesia and you can see the programme here (our part is in the very end). Our choir will still deliver a few Christmas concerts in shopping malls and small events right until Christmas - I will join one of them on December 6th when we perform at an American Christmas brunch. This following weekend will be music-filled too, as we're then recording our album!
We also sang a Chinese song, "Da Hai", with matching costumes of course! Here we're posing in the green room just before getting on stage.
Terve! Ja taas on mahtava viikonloppu takana. Kuten tuossa aiemmin tuli todettua, menin Catharinan kanssa Singaporeen visiitille. Singaporeen on Jakartasta reilun tunnin lento ja meidän menopaluuliput tuli maksamaan noin 70 euroa per pää, eli pakkohan se mahdollisuus oli käyttää. Lennettiin halpalentoyhtiöllä AirAsialla perjantai-iltana Jakartasta ja palattiin takaisin myöhään sunnuntai-iltana. Kaiken kaikkiaan oli aivan erinomainen reissu, vaihteluhan tunnetusti virkistää ja myös mulle tämä oli ihana piristys pitkän sairastelun jälkeen.
Meidän matkahan alkoi perjantaina 13 pvä, ja taikauskoinen tai ei, meidän lentokoneeseen ehtiminen oli aivan hiuskarvan varassa. Lähdettiin kentälle todella ajoissa, mutta 2 km ennen terminaalia liikenne oli täysin jumissa eli mateli noin 1 cm sekunnissa ja mopoja ja autoja jokapuolella eli oltiin ihan motissa ja varmaan kaikilla hermot kireällä kun lentokentälle piti ehtiä. Kun me viimeinkiin päästiin terminaalille asti lähtöselvityksen piti olla jo kiinni koska lennon oli määrä lähteä jo puolen tunnin päästä. Seurasi mieletön juoksu taksilta oikealle tiskille missä kuin ihmeen kaupalla vielä oli joku virkaiija ja saatiin paikat koneeseen mutta virkailija sanoi että lähtöportti menee kiinni 10 minuutin päästä. Päästiin jopa lentokenttäverotiskin pitkän jonon ohi, passintarkastusjonon ohi ja vielä turvatarkastusjononkin ohi ja juostiin kilometritolkulla henkihieverissä ja ehdittiin kuin ehdittiinkin siihen koneeseen :) opetus: perjantai-iltana ei riitä, että varaa lentokentälle menoon nelinkertaisesti aikaa. Jakartassa liikenne on jotain ihan muuta.
Vehreä Singapore
Me rakastuttiin Singaporeen jo maan lentokentällä. Saapumisterminaali oli upea ja freesi, passitarkastuksessa oli tarjolla karkkeja ja lentokenttäkaupassa tarjoiltiin liköörimaistiaisia. Erikoista nähdäkin niin paljon viinipulloja rivissä, koska Jakartassa on vaikeaa löytää muuta kuin olutta, ja jos löytääkin niin se maksaa omaisuuden. Singaporessa me vain käveltiin ympäriinsä (ette voi ikinä arvata miten ihanaa on vaan kävellä vapaasti kaupungissa kunnon leveällä kävelytiellä, eikä kiemurrellen autojen seassa ja yrittäen pysäyttää niitä että pääsee ohi samalla peläten että jääkö alle) ja saatiin hyvä yleiskuva koko kaupungista. Käytiin Chinatownissa ja Little Indiassa eli etnisissä kaupunginosissa, ja muuten vaan hengailtiin, hengitettiin raitista ilmaa ja rentouduttiin. Nautittiin myös aivan suunnattomasti siitä että Singaporessa on paljon turisteja eli länsimaalaiset ei ole mikään harvinainen näky, eli meitä ei tuijotettu, häiritty ja puhuteltu eikä ketään kiinnostanut ottaa meistä kuvia kuten Jakartassa :) me siis sulauduttiin joukkoon ja saatiin siten olla ihan rauhassa ja sitä asiaakaan en varmaan koskaan olisi oppinut arvostamaan ellen olisi voinut kokea Indonesian todellisuutta.
Samaan aikaan oli APECin huippukokous Singaporessa ja myös itse Obama oli kaupungissa. Muutamaan otteeseen teitä suljettiinkin ja hienoja autoja lipui ohi poliisisaattueessa.
Basaari Little Indiassa. Kuvasta ei valitettavasti välity kaikki kukkakoristeiden ja vahvojen mausteiden tuoksut ja rytmikäs intialainen musiikki. Upea tunnelma.
Mulle kävi Singaporessa myös yksi ihan mieletön juttu. Mulla oli nimittäin kolme vuotta sitten Australiassa yksi kiva intialainen kurssikaveri. Aussiaikani jälkeen me ei pidetty kauheasti yhteyttä, ehkä vaihdettiin pari meiliä ja siinä se. Kun sitten kävelin Singaporessa vilkkaimmalla ostoskadulla Orchard Roadilla, kuulin kun joku huusi ”heiiidi” ja kun katsoin niin siinä oli ilmi elävänä tämä kurssikaveri! Tunnistin sen heti, ja me vietettiin hauska tunti kuulumisten vaihtelemisen merkeissä. Se oli valmistunut Australiasta ja oli nyt Singaporessa töissä.
Meille kävi Catharinan kanssa yksi toinenkin erikoinen juttu, nimittäin kun oltiin aamiaisella Starbucksissa niin meidän lähelle istahti mies jonka kanssa alettiin rupatella. Ilmeni että mies oli australialainen stuertti ja töissä Qantasilla, oli kuulemma juuri samana aamuna lentänyt Lontoosta Singaporeen. Sille oli määrätty viikon vapaa Singaporessa ja työnantajan maksama huone hienossa hotellissa ydinkeskustassa. Mutta sen suunnitelmiin oli tullut muutos, se päätti lähteä pois aikaisemmin ja huone jäisi tyhjilleen. Se kysyi meiltä siis, haluttaisiinko me muuttaa sen huoneeseen ja asua siellä loppuaika. Ei tietenkään sitten yhden yön takia lähdetty muuttamaan ja roudaamaan tavaroitamme vanhasta hotellista uuteen, ja lisäksi mua epäilytti koko tyyppi. Lopulta tajusin mikä siinä eniten hämäsi: sillä oli viikset. Saako sturteilla oikeasti olla viikset??
Ostoskatu Orchard Road jouluvaloineen
Singaporesta sanotaan että siellä on tylsää ja liiankin steriiliä. Mutta jos on elänyt Jakartassa vähänkin aikaa, Singapore tuntuu sivistyksen kehdolta ja visiitti siellä on todellinen ilo. Olin tosiaan unohtanut miltä luonto tuoksuu, ja me käveltiin joka paikkaan vain koska se oli mahdollista. Kaupunki tuntui lisäksi tosi hiljaiselta koska missään ei ollut tungosta, julkinen liikenne toimi ja kaikkialla on todella puhdasta. Itse asiassa syy siihen puhtauteen on kovat sakot kaikesta roskaamisesta ja jopa sylkemisestä. Me rakastettiin sitä että joka puolella oli jo joulukoristeita ja joulukuusia ja kun kuljettiin ostoskadulla illan pimetessä, kadulla soitti menevä bändi ja ihmiset oli iloisia ja vapautuneen näköisiä. Pariskunnat piti kädestä kiinni ja jopa ilmasto oli paljon mieluisampi; ei missään nimessä yhtä tunkkaisen kostea kuin Jakartassa. Yksi fundamentaalinen ero Singaporen ja Jakartan ihmisissä tuntuisi lyhyen tarkkailun perusteella olevan se, että Singaporessa voi nauttia elämästä. Elämä ei ole jatkuvaa henkiinjäämiskamppailua ja kituuttamista.
Me löydettiin kaupoista länsimaalaisia karkkeja ja mussutettiinkin niitä onnellisina. Kyllä vasta huomattiin, mitä kaikkea oltiin oltu paitsi. Sitä sanotaan, että vasta kun on juonut Singapore Slingin, on todella käynyt Singaporessa. Eli maistettiin sellaiset lauantain lounaan yhteydessä ja valitettavasti mun vatsakivut alkoi heti ja kesti kolme tuntia. Se oli niin sietämätöntä, että päätin mennä lääkärille saman tien. Enpä toivonut liikoja, koska olen tavannut jo kolme eri lääkäriä tämän vaivani takia mutta kukaan ei ole osannut auttaa. Mutta Singapore on kuulu hyvistä sairaaloistaan ja sinne Indonesialaiset meneekin jos tarvitsevat kunnon hoitoa. Äidin ja Robin pitäisi saada mitalit upeasta avustaan, ne löysi mulle oikean lääkäriaseman nimen ja numeron ja sinne sitten meninkin. Ja onneksi menin, koska tämä lääkäri määräsi jotain lääkettä joka on tähän asti tepsinyt. Singapore paransi jopa mun mystisen vatsani (olen silti huomannut, että lääkkestäkin huolimatta vatsaa sattuu syönnin jälkeen jos on syönyt liikaa tai jos ruoka oli vähänkin mausteista)!
Singapore pysyy puhtaana ja turvallisena kun sakotetaan ja kunnolla.
Singapore on selkeästi kalliimpi kuin Indonesia, mutta tottakai Suomea edullisempi. Me ei liiemmin shoppailtu, mutta mentiin silti Little Indian Mustafa Centeriin missä myydään edullisia, aitoja hajuvesiä. Kolme pulloa tarttui mukaan. Catharina osti myös tyynynpäällisiä ja jadekoruja. Vaatekaupat oli samat Mangot, Zarat yms kuin Suomessakin, joten niihin ei edes vaivauduttu menemään. Itse himoitsin myös toinen toistaan tunnelmallisempia teekauppoja missä myytiin hienoja, vaikkakin kalliita teepurkkeja. En kyllä pysty lopettamaan Singaporen hehkuttamista! Oli vaan niin ihanaa nähdä kunnon edistyksellinen maa vaihteeksi, missä kukaan ei kulje ryysyissä paljain jaloin tai polta roskia tien varressa. Ja missään ei lemunnut ällöttävä mätänevän saasteen löyhkä! Sitä oikein pani miettimään, miten ihmeessä Indonesia voitaisiin ”pelastaa”. Toivottomaltahan se tuntuu, kun ihmisiä on niin älyttömästi ja tästä ja monista muistakin syistä johtuvia ongelmia riittää.
Minä, Catharina ja Singapore Slingit
Katu Singaporessa. Missä kaikki ihmiset on??
Mutta kyllä Jakartassakin on nyt ollut mukavaa. Ensinnäkin töissä on ollut erityisen kiinnostavaa, koska tällä viikolla on Jakartan suurlähetystön tarkastus ja meillä on kylässä kolme tarkastajaa Suomesta jotka tutkivat meidän nurkat ja haastattelevat koko henkilökunnan ja voivat siten ehdottaa parannuksia tai muutoksia toimintaan jne. Tarkastajat ei suinkaan tulleet tyhjin käsin, lähetystömme ruokatilan pöydällä odotteli maanantaina viisi Fazerin suklaalevyä, valtavat määrät ruisleipää ja Musta Leima-juustoa!! Oonkin hiiviskellyt keittiössä päivien mittaan nauttimassa ;)
Maanantain mahtava asia oli se, että niin tarkastajat kuin edustuston suomalaiset työntekijätkin oltiin kutsuttu suurlähettilään virka-asuntoon lounaalle, ja saatiinkin tosi hyvää ruokaa. Normaalisti tällainen mässäily ei olisi tullut kuulonkaan koska se tarkoittaisi sitä että makaisin vuoteen omana vatsavaivaisena loppupäivän, mutta Singaporen ihmelääkkeen ansiosta vatsassa ei polttanut yhtään ja sain vihdoinkin nauttia ruoasta tarvitsematta murehtia siitä, kuinka sairaana olen loppupäivän.
Kollegani Ivan tuli myös maanantaina työmatkaltaan Suomesta. Ivan toi mukana tuliaisia ja kyllä täytyy sanoa että se oli kuin jouluaatto: äiti ja siskot oli tehneet ihanan joulukalenterin mulle kertomatta mitään ja Ivan toi sen vaan mun työhuoneeseen sanoen että ”tämä muuten on äidiltäsi”. Lisäksi Ivan toi mulle Robin lähetyksen Suomesta, ihanan upouuden pikku miniläppärin!! Olen niin onnessani, vanha tietokoneenromuni vetelee jo viimeisiään. Kyllä oli suunnaton nautinto, että kun taksissa ruuhkassa istuessani mietin mitäs siinä tekisi tai käyttäisi aikaa hyödyksi, niin muistin että mullahan on mahtava läppäri laukussa ja otin sen esiin ja katselin leffoja :) tässä kohtaa huomautan että pyysin tottakai kuskia ensin lukitsemaan ovet (minkä ne täällä tosin yleensä tekee muutenkin) koska ei olisi eka kerta kun joltain viedään autosta tavarat suoraan sylistä.
Tämän viikon kuoroharjoitukset oli rankat koska meidän joulukonsertti on jo tulevana sunnuntaina ja kaikki biisit koreografioineen täytyy tietty osata ulkoa ja mulla on ollut aika vähän kortilla enkä ole ehtinyt harjoittelemaan niitä. Meillä tulee kyllä olemaan aivan mahtava show; lauletaan kaikenlaista ABBAsta joululauluihin ja Broadway-musikaaleista jazzklassikoihin ja useita biisejä varten täytyy oikein vaihtaa vaatteita ja hankkia rekvisiittaa jne. Esimerkiksi mun täytyy vaihtaa vaatetusta tuon 75 minuutin shown aikana noin 4 kertaa :D Oon tosi onnellinen siitä että sain jopa viisi lippua myytyä konserttiin, aina kivaa kun on tuttuja naamoja yleisössä :)
Sokerina pohjalla, kun tulin maanantaina lopen uupuneena kotiin 3 tunnin kuoroharjoituksista, meidän vartija antoi portilla mulle postissa tulleen paketin: Robin äiti lähetti Prahasta kaikenlaista kivaa joulun odotukseen. Kylläpä mua täällä muistetaan! :)
Vasemmalta: Synttärisankari Putri, minä sekä kuorokaverit Poppy, Rani ja Henry
