Loma Balilla ja Lombokilla

Nyt taitaakin olla aika kertoa vähän viimeviikkoisesta lomastani Balille ja Lombokille. Olin odottanut reissua jo tosi kauan, koska äiti ja molemmat siskot Pauliina ja Jasmine tuli sinne. Onneksi sain pitää osan lomapäivistäni samaan aikaan ja järjestettyä lomani juuri siihen kohtaan. Me bongattiin jo joskus kesällä Thai Airwaysin tarjous, millä pääsi edes takas Tukholmasta Balille uskomattoman edullisesti, noin 600 eur/hlö. Siitä asti oltiinkin sitten mietitty matkareittiä ja niitä monia kohteita mitä haluttiin nähdä saarilla. Olin kuullut jo etukäteen, että Balille voi mennä mm. hyvän shoppauksen, hienon luonnon ja mielenkiintoisen hindukulttuurin kokemisen toivossa, ja että oikean rantaloman pitämiseen joku Lombokin pienistä paratiisisaarista soveltuu paremmin. Ainakin meidän kokemuksen mukaan tämä piti paikkansa.

Kaikki alkoi keskiviikkona 14.10, jolloin lensin Jakartasta Denpasariin AirAsialla. Se on Aasian Ryanair ja maailman paras halpalentoyhtiö. Odottelin Denpasarissa noin 1,5 tuntia ja sitten äiti ja siskot jo tulikin, loman paras päivä :) me saatiin kentältä kuski ja meidät vietiin heti Seminyakiin missä meillä oli varaus Putu Bali Villaan, ihanaan pikku bungalowkylään missä oli mahtava pool allasbaareineen. Matkalla Villaan oli hauskaa huomata miten porukat ihmetteli niitä samoja asioita mitä mäkin vasta tullessani Indonesiaan mutta mitkä nyt on jo ihan tuttuja; vasemmanpuoleinen liikenne ja autoilijat/mopoilijat jotka ajaa kuin mielipuolet, kokonaisia perheitä yhden mopon kyydissä ja kaikki ne ihmeelliset lastit jotka pikku mopon päällä kuljetetaan, ml. valtavia kananmunakuormia, olkia, useita vesigalloonia tai isoja bambulasteja.

Hotellimme Seminyakissa: Putu Bali Villa

Me vietettiin oikein rentouttavat kaksi päivää Seminyakissa vuoroin uima-altaalla, vuoroin upealla merenrannalla ja lopun aikaa kuuluisaan turistirysään Kutaan ja sen kauppoihin tutustuen. Ihan joka puolella myydään feikkikamaa, ja mitä kauemmin jaksaa tinkiä, sitä halvemmalla lähtee. Meidän porukan tinkimestari on Papu. Kun Papu löysi kivan tavaran, se lähti ankariin neuvotteluihin ja sai yleensä noin viides- tai kuudesosalla siitä hinnasta mitä aluksi pyydettiin. Me löydettiin yksi kiva kauppa missä myydään valtavasti erilaisia kaulakoruja, ja muistelisin että lopulta Papulle irtosi sieltä noin 1,5 eurolla/koru :D Yksi koko reissun parhaista löydöistä oli eräs ompelija joka löydettiin sattumalta pikku kujalta. Siellä sai teettää vaatteita hyvin edullisesti, iltapuvut maksoi 30 euroa, naisten jakkupuvut noin 35 euroa ja miesten puvut noin 50 euroa. Myös kankaat sisältyi hintaan! Teetin itse kiinalaistyylisen mekon ja jakkupuvun, yhteishintaan vähän päälle 50 euroa!! Jasminekin sai upean mekon vanhojen tansseihin. Mietittiin, ettei niillä hinnoilla kannattaisi edes ostaa enää valmiita vaatteita :D Katsottiin isoista luetteloista mitkä mallit miellytti eniten, sitten valittiin kankaat, annettiin omat mitat ja jatkettiin lomaa sillä aikaa kun ompelukone alkoi pörrätä. Kun viikko myöhemmin saavuttiin takaisin Kutaan, huomattiin huojentuneina että laatukin oli erittäin hyvä!

Katu Kutassa

Etelä-Balilla oli hassua huomata, että länsimaalaisia tuntui olevan tiheämmässä kuin paikallisia, ja se asia ettei itse enää ollutkaan koko kadun ainoa erinäköinen, jota kaikki tuijottaa ja puhuttelee, tuntui todella ihanalta vaihtelulta. Ulkomaalaisiin on tottakai jo totuttu Balilla, mutta on siinäkin kääntöpuolensa. Mihin tahansa menikin, aina löytyi joku ruikuttaja joka jaksoi yrittää myydä meille jotain. Aina, AINA, kun ohittaa jonkun myyjän, saa kuulla rasittavia myyntipuheita ja muistelisin riuhtaisseeni itseni irti muutaman otteestakin. Aluksi jaksoi vielä selitellä nätisti miksi tällä kertaa ei osteta ja hyvää päivänjatkoa silti ja niin edelleen, päällekäyvät myyjät alkoi olla niin tiuhassa ja niin sietämättömiä että parhaaksi tavaksi muodostui lopulta se, ettei katso edes heitä päin ja kävelee rivakasti ohi. Jos näkikin jotain kiinnostavaa mitä pysähtyi katselemaan, innokas myyjä säntäsi paikalle silmät loistaen ja aloitti aina saman "cheap price cheap price! Just for you! Special discount! You like sunglasses yes? Which one you want? This one yes? Yes yes?". Tilanne oli niin ahdistava, että monet hyvät kaupat jäi jo siksi tekemättä.

Pari päivää tässä Balin turistirysässä riitti siis meille, ja me suunnattiin seuraavaksi Ubudiin joka on noin tunnin ajomatkan päässä Kutasta pohjoiseen. Tässä yhteydessä meitä myös vedettiin nenästä ensimmäisen kerran. Balilla kätevä ja edullinen tapa nähdä saarta on nimittäin oman auton ja kuskin vuokraaminen päiväksi. Näitä ei ole vaikea löytää, sillä kadunkulmat on täynnä kyytiä tarjoavia tyyppejä. Kuljettiin yhden matkatoimiston ohi joka tarjosi hyviä autoja kuskeineen hyvin edullisesti: saataisiin ajella ympäri ämpäri 7 tuntia jonka päätteeksi meidät jätettäisiin seuraavaan kohteeseen Ubudiin. Maksettiin pieni takuusumma 8 euroa ja sovittiin että kuski hakee meidät hotellilta seuraavana aamuna. Kun kuski sitten ilmaantui, ja ehdotettiin ekaksi etapiksi yhtä temppeliä Seminyakin lähistöllä, kuski ihmetteli että mitä tää nyt on, hän vie meidät vain Ubudiin vaikka matkalla saa pysähtyä jos näkee jotain kiinnostavaa. Ja mehän ei tällaista tilattu ja soitettiin matkatoimistoon missä sama äijä, joka meille oli varannut auton ja kuskin, ei yhtäkkiä muistanutkaan enää mistä oltiin sovittu. No saatiin, ihme kyllä, takuusumma takaisin ja kuski sai mennä menojaan. Onnellisen yhteensattuman kautta löydettiin toinen kuski joka vei meidät Ubudiin ja olikin selkeesti rehti tyyppi.

Riisiterasseja Batukau-vuoren lähistöllä

Indonesia on muslimaa lukuunottamatta hindulaista Balin saarta. Joka puolella Balia näkyy siis pieniä ja suurempia hindutemppeleitä ja lahjuksia jumalille. Lahjukset annetaan pienissä lehdistä punotuissa koreissa missä on sisällä kukkia ja vähän ruokaa kuten riisiä tai pieni keksi, joskus suitsuketuoksun kera. Käytännössä koko Bali tuoksuu suitsukkeilta. Näitä lahjuksia on kaikkialla, lähes jokaisen kaupan tai yrityksen edessä koska se tuo liikeonnea, kotien edessä, tai muuten vaan jossain kadulla, tai esim isojen kivien ja korkeiden puiden edessä. Aluksi on tottumista katsoa maahan tai talloo helposti kaikki lahjukset.

Erityisesti Ubudiin mennään tutustumaan aitoon balilaiseen kulttuuriin. Me tehtiinkin taulukauppoja taiteilijoiden kanssa ja nähtiin jännä tanssiesitys: kaksi tuntia kolinaa ja mekastusta, muutama sormia ja silmiä heilutteleva neito ja suuri hirviö. Tässä vaiheessa voisi myös mainita, että Balilla on valtavasti kulkukoiria ja -kissoja. Niitä vaeltelee keskellä katuja ja missä vain, ja me ollaan vähän säikkyjä niitten kanssa koska Balilla esiintyy runsaasti vesikauhua. Ja jos saa pureman, tulee vakavat paikat koska Balin vesikauhurokotevarastot on lopussa eli rokotus pitää lähteä hakemaan Singaporesta ensi tilassa. Jasmine taisi pelätä kulkukoiria meistä kaikista eniten. Kun oltiin katsomassa balilaista tanssia, kesken kaiken nähtiin että esityspaikassa vaelteli koira katsomossa, kierteli ja nuuski, ja päätti lopulta asettua nukkumaan aivan hermostuneen Jasmine-paran jalkojen juureen!

Apinaperhe Ubudissa

Seuraavana Ubud-päivänä mentiin tsekkaamaan yksi Ubudin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Monkey Forest Sanctuary, missä harmaat söpöt apinat kuljeskelee vapaina ihmisten seassa. Paikalta sai ostaa myös minibanaaneja mitä syötettiin apinoille. Otettiin paljon hauskoja kuvia missä ne elukat raapi itseään ja kiipeili ihmisten päällekin. Mutta ei ne ole mitään tyhmiä, vaan ymmärtää että ihmisillä on laukuissa ruokaa ja vesipulloja, joita ne yrittää röyhkeästi pölliä. Niinpä Pauliinan selkään kiipesi housunpunttua pitkin yksi pieni apina ja alkoi avaamaan tämän selkäreppua. Siinä oli vähän hätäännystä ilmassa, yksi jos toinenkin kirkui jne, ja yritin auttaa Papua jolloin apina hermostui ja hyppäsi mun niskaan ja puri mua. Ei sattunut juuri yhtään ja Papu ehti puhdistaa haavani välittömästi. Siinä meni kyllä vähän fiilikset kun mietittiin että onkohan näissä apinoissakin vesikauhua. Tapahtumaa seurasi pieni reissu paikalliselle lääkäriasemalle missä rauhoiteltiin ettei siellä ollut ollut vielä yhtään vesikauhutapausta tähän päivään mennessä, ja että noin kymmentä ihmistä purraan siellä joka päivä. Joten sain vain lisä-jäykkäkouristuspiikin ja loma jatkui, mutta silloin en vielä tiennyt miten paljon ahdistusta ja harmia tuo pieni apinanpurema saisi aikaan.

Me haluttiin nähdä Balia myös vähän laajemmin, joten varattiin luottokuskimme yhdeksi koko päiväksi, ja hän ajelutti meitä Keskibalilla ja pohjoisemmassakin. Siellä oli tosi hienoa, niin paljon vihreämpää. Maasto oli myös tosi vuoristoista. Nähtiin hieno Gitgit-vesiputous ja järven päällä oleva temppeli sekä runsaasti upeita riisiterasseja. Ubudissa shoppailtiin vielä vähän hyvältä tuoksuvia kanelipuusta tehtyjä astioita ja silkkihuiveja, ja sitten alkoi reissumme rantalomaosuus.

Pauliina, Jasmine ja äiti Bratan-järven rannalla Balilla

Maanantaina 19.10 me lennettiin Denpasarista Merpati-lentoyhtiöllä Lombokin pääkaupunkiin Mataramiin, mistä otettiin taas auto kuskeineen Lombokin pohjoispuolelle Bangsaliin mistä meidät kuljetettiin veneellä 3,5 km määränpäähän. Lombokin luoteisrannikolla on nimittäin kolmen pikkusaaren ryhmä joita kutsutaan Gili-saariksi. Saarten nimet on Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Me oltiin valittu kohteeksemme Gili Air, koska se on rauhallisempi kuin biletyspaikka Trawangan mutta kuitenkin vähän eloisampi kuin Gili Meno, missä on hädintuskin ravintolaakaan.

Meidän matka Gili Airille saattaa kuulostaa yksnkertaiselta pikku reissulta, mutta oli kaikkea muuta. Heti Mataramin lentokentällä taksinkuljettajien lauma hyökkäsi meidän kimppuun ja kyydin lopullinen hinta oli tietenkin tiukan neuvottelun tulos. Meitä kuljetettiin sitten läpi rehevien viidakkomaisemien ja sademetsillä päällystettyjen kumpujen Bangsalin satamaan. Lähellä satamaa kuski ilmoitti äkisti että matkan on jatkuttava hevoskärryillä koska satama-alueella on voimassa erityinen autovero. No, auto parkkiin ja kun avattiin auton ovet, kimppuumme hyökkäsi noin 7 myyjää inttämään meille hellehattuja. Seurasi paljon kiivasta keskustelua indonesiaksi kuskimme ja myyjien välillä. Lopulta me ymmärrettiin vain että hevoskärryissä oli joku ongelma - maksettiin autovero ja ajettiin satamaan missä monen sortin myyjät ja vinkujat taas kimppuun. Päästiin kuitenkin niistäkin eroon ja mentiin pikku veneeseemme millä meidät ajettiin keinuvaa kyytiä Gili Airille. Satamassa taas kova hätistely hevoskärrykyytitarjouksista ja matkanjärjestäjistä ja löydettiin varaamamme hotelli Sunrise Cottages. Tässä vaiheessa päivää oltiin totaalisen poikki ja Gilin kuumuuden takia hiki virtasi valtoimenaan.

Siskot odottelee lounasta rannalla Gili Meno-saarella

Meidän mökkikylä oli ihan kauniinsinisen meren rannalla. Kuten todettu, kuumuus oli todella lamauttava ja ihmeellistä miten väsyneeksi se sai, vaikkei paljon touhuttukaan. Gili Airin itärannikko, missä me oltiin, oli hyvää uimarantaa ja soveltui hyvin snorklaukseen. Olikin mahtavaa uiskennella siellä värikkäitten akvaariokalojen seassa. Valitettavasti saari oli rutikuiva ja hiekkatiet vaan pöllysi kun hevoskärryt laukkasi ohi. Onneksi Gilisaarilla ei ole mitään moottoriajoneuvoja, unohdin Jakartan liikenteen ja ruuhkat!

Papu ja minä uimassa Gili Air-saaren edustalla. Taustalla näkyy Lombok

Itse Gili Air on läpimitaltaan vain noin 2 km ja saaren ympäri kävelee 1,5 tuntia, mikä olikin meidän yhden päivän ohjelma. Meidän mökki oli primitiivisyydessään mahtava - alakerrassa ei ollut seiniä, se oli pelkkä katettu alue kylpyhuoneineen. Suihkusta ja hanasta tuli merivettä mutta lämpimän veden puute ei siellä helteessä haitannutkaan. Alakerrassa meillä oli kaksi hyttysverhojen suojaamaa sänkyä ja pöytä. Yläkertaan meni pienet raput ja yläkerran "oven" eli lattialuukun sai kiinni munalukolla. Ilmastointiakaan ei oikeastaan tarvittu, tuulettimet riitti meille.

Saaren monissa ravintoloissa tarjoiltiin kalaa, jonka tuoreutta äiti epäili

Meillä oli kyllä tosi rentouttava loma Gilisaarilla :) oltiin niin poikki, että mentiin nukkumaankin jo klo 21 aikoihin, ja aamulla herättiin kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Muutamana iltana käppäiltiin saaren "ravintolakadulla" ja otettiin parit hyvin edulliset cocktailit. Päivisin tehtiin pikku juttuja, kuten käveltiin saaren ympäri, mentiin saaren keskustaan missä on paikallisten kylä, löhöiltiin rannalla tai uimassa tai vaan lepäiltiin varjossa. Yhtenä päivänä tehtiin snorklausreissu muutaman muun turistin kanssa missä meidät vietiin veneellä hyviin snorklauskohtiin Gilisaarten ympäristössä. Nähtiin mm. kilpikonnia ja uitiin niiden perässä meressä.

Hotellin ravintolassa aamiaisella. Valintana oli: trooppisten hedelmien mehua sekä banaani- tai ananaspannareita, minicroissantteja tai paahtoleipää kahvin tai teen kera.

Gili Airin saaren asukkaat on ihanan ystävällisiä ja aina rantatietä kulkiessa kuuluu iloiset tervehdykset joka puolelta. Me oltiin siellä sesongin ulkopuolella eli turisteja ei paljon ollut, ja ravintolat oli lähes tyhjiä vaikka niiden rantatuoleista on maailman upeimmat näköalat: turkoosi meri joka lyö aaltoja rantaan ja taustalla näkyvät Lombokin vuoret. Haittapuolena oli kuitenkin ärsyttävät myyjät jotka oli löytäneet tiensä jopa sinne. Aina kun odoteltiin ruokaa ravintolassa tai kun makoiltiin rannalla, jonkin sortin tyrkyttäjää tuli sinnekin häiritsemään ja inttämään että juuri heidän helmet tai sarongit on saaren parhaimpia. Selkeä "ei kiitos" ei heille riittänyt, ja koetaan muutenkin hirveän epäkohteliaaksi Aasiassa. Parhaiten meni asia perille jolloin sanottiin "maybe tomorrow" jolloin he poistui paikalta toiveikkaina seuraavia matkailijoita kiusaamaan.

Taustalla näkyy miten Lombokilla myrskyää, mutta meidän rannalla paistaa aurinko

Aurinkolasku ja Happy Hour Gili Airilla

Viiden päivän rentouttavan saarielon jälkeen me palattiin Balille Kutaan viimeiseksi yöksi. Pakko sanoa tässä, miten meitä taas huiputettiin kotimatkalla. Koko juttu alkoi siitä kun mietittiin miten mennään Gililtä takaisin Balille. Oltaisiin voitu lentää, mutta juuri haluamanamme päivänä ei ollut enää vapaita paikkoja. Gililtä menee myös tunnin pikaveneitä suoraan etelä-Balille, mutta keinuvat pikavenekyydit jännitti erityisesti mua, koska tulen niin huonovointiseksi ja koska paikallisista veneistä on kuullut yhtä jos toista juttua. Pikavene osoittautui kuitenkin helpoimmaksi vaihtoehdoksi, ja onneksemme kuultiin että yksi pikaveneistä on isompi 60 hengen bootti mikä kaiken järjen mukaan ei ole yhtä epävakaa kuin joku pikku purkki. Liput oli vähän kalliimmat, mutta ei haitannut koska ajateltiin että kun kerran päästään turvallisesti perille ja hienommalla veneelläkin niin kyllä siitä sitten mielellään vähän maksaakin. Lähtöpäivänä menin Papun kanssa maksamaan meidän laivamatka ja kysyttiin täyttyykö vene. Meille sanottiin, että 35 lippua on myyty. Me kaikki laivamatkustajat keräännyttiin satamaan ja kohta sinne laituriin seilasikin pikkuruinen vene. Naurettiin vähän, että eihän tämä nyt se iso 60-hengen risteilijä ole, mihin me ollaan ostettu liput. Mutta kyllä vaan, meitä ruvettiin sitten ohjaamaan minilaivaan. Aloin ensin peräämään, että missäs se iso risteilijä on, jolloin sanottiin että "rikki". Selvästi ei haluttu laittaa vesille niin isoa venettä kun oli sen verran vähän matkustajia. Sanoin sitten että meidän tulee saada osa rahoista takaisin koska me maksettiin enemmän juuri siksi että saadaan ison laivan risteilyelämys. Mies kohautteli harteitaan ja sanoi että rahat on lähetetty Balille jo aikaisemmin. Ai miten niin! Me oltiin maksettu Papun kanssa 15 minuuttia sitten. Kyllä näki miten hankalia asiakkaita kannattaa kohdella: työntää syrjemmälle kunnes ne rauhoittuu. Todettiin, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta saada rahasta takaisin, koska myyjät siirtyi heti takavasemmalle ja jos me puhuteltiin niitä, ne ei yhtäkkiä tienneet enää mitään. Pahinta oli kuitenkin se, että pikku laivamme katossa luki isoin kirjaimin että laivan kapasiteetti oli 25 henkilöä ja mehän oltiin kuultu jo aiemmin että matkustajia oli 35, ja miehistöönkin kuului ainakin viisi henkilöä. Rupesin sitten kuulustelemaan miehistöä, että onko tämä edes turvallista kun meidät kaikki tungetaan tuohon pikku paattiin. Miehistö sanoi vaan ettei ne ikinä ylittäisi turvallisuusmääräyksiä. Kysyin tietääkö ne edes, kuinka monta meitä matkustajia on? Miehet kohautteli harteitaan ja sanoi lopulta, että jos ei haluta kyytiin niin ei tarvi mennä, mutta meille ei jäänyt enää muuta vaihtoehtoa koska seuraavan laivan tilanne olisi todennäköisesti ollut ihan samanlainen tai vielä pahempi. Me istuttiin siellä tiiviisti kuin sillit purkissa ja pelättiin että mennäänköhän meren pohjaan. Ei olisi meinaa ollut ollenkaan eka kerta kun laivaonnettomuuksia tapahtuu siellä, mutta onneksi me päästiin kuitenkin kuivina satamaan. Olin vaan niin kiukkuinen koska taas tuli muistutus eräiden paikallisten mentaliteetista: mitä väliä turvamääräyksillä tai ihmisten hengellä, tai millään muullakaan, kunhan vaan saadaan tuottoa toiminnasta.

Kutassa meillä oli mahtava neljän tähden hotelli varattuna missä nautittiin vielä uima-altaasta, Kutan rannan auringonlaskusta ja rantakadun tunnelmallisista ravintoloista. Just ja just mahtuikin kaikki tuliaiset laukkuihin! Kaiken kaikkiaan oli silti aivan upea lomareissu, nähtiin ja koettiin niin paljon, ja ihanaa että sain vierailijoita kotoa. Samalla mulle tuotiin sadekaudella hyödylliseksi tulevat kumisaappaat, hapankorppuja ja vaikka mitä muuta! Kiitos perheelle, että tulitte mua katsomaan!!
Lisää kuvia Balilta ja Lombokilta löytyy Pauliinan facebookista!